Koronavirus – Uhka vai mahdollisuus?

Ei ole kun kaksi kuukautta kun mietiskelin koronaviruksen vaikutuksia. Nyt huomataan miten tärkeää on pitää Suomi kokonaan asuttuna. Mikäli pandemia olisi tullut vasta kymmenen vuoden (voi tulla jo uusi) kuluttua, Suomi olisi ollut jo riisuttu valtio. Haja-asutusalueet olisi tyhjennetty. Pandemia olisi ryöstäytynyt käsistä

Mikäli Suomi pidetään kokonaan asuttuna, olisi kriisitilanteet helpompi hoitaa. Jossakin maamme kolkassa sattuva katastroffi ei rampauttaisi kerralla koko valtiota. Palvelut, tehtaat ja ruokahuolto pelaisi lähes normaalisti.

Ja miten tuhoisaa on käytettävissä olevaa rakennuskantaa jättää rappiolle. Samalla rakentaa keskitetysti pienelle alueelle kalliisti asuinkiinteistöjä, kouluja, päiväkoteja ja yleensä palveluja.

Mikä saa yhteiskuntamme suunnan muuttumaan. Suomi tulee olemaan erinomainen matkailumaa, mikäli teemme oikeita ratkasuja. Matkailun kannalta ovat aivan maailman mittapuun mukaan eriomaisia kohteita esimerkiksi Järvi-Suomi ja Lappi.Eivät turistit tule tänne katsomaan ränsistyneitä rakennuksia ja autioita kyliä.Kyllä silmää mielyttää hyvin hoidetut metsät, pellot,kylät,pihapiirit ja maailman onnellisin kansa. Nämä haluan näyttää.

Toivon että tämä pandemia saadaan vietyä kunnialla läpi. Varmasti tulee paljon haasteita. Uskon ja toivon tämän koettelemuksen jälkeen Suomi tulee entistä vahvemmaksi. Yrityksiä palaa takaisin kotimaahan turvallisempaan ympäristöön.

Voimia kaikille. Yhdessä jaksetaan.